torstai 31. joulukuuta 2015

Mahtavaa Uutta Vuotta 2016

Taas on yhdestä vuodesta selvitty! Haasteita ja hauskoja hetkiä on molempia ollut riittämiin, joten muuta ei voi kuin kiittää ja kumartaa taas yhdestä kuluneesta vuodesta! Itse vietän vuodenvaihdetta Chicagossa - uusia tuulia, ideoita ja perspektiiviä on hyvä käydä aina silloin tällöin hakemassa meren takaa. Kulunut vuosi on ollut tapahtumarikas ja mielenkiintoinen, joskin omia rajoja on joutunut testaamaan kestävyyden suhteen. Toisaalta taas muilla saroilla on rajoja saatu ylittää ja huomata, että kyllähän sitä kaikennäköistä osaakin kun tekee vain. Yksin en näistäkään haasteista olisi selvinnyt, joten haluan tässä kiittää yhteisesti kaikkia tähän matkaan osallistuneita; työyhteisöä, asiakkaita ja ennen kaikkea ihanaa perhettäni. Kiitos!

Elina

tiistai 1. joulukuuta 2015

Gift Guide - Lahjalista Vauvalle

Jes, Joulukuu saapui vihdoinkin pitkän Marraskuun jälkeen. Nyt saa jo alkaa haaveilemaan Joulunpyhistä, joten siksipä on hyvä aika laittaa myös gift guidea tulemaan! Tässä muutama vinkki, mitä vauvalle lahjaksi. Tämän saattoi jo joku bongata Tampereen Baby Stylen Facebook-sivuiltakin.



1. Sophie la Girafe Purulelut ja Kosmetiikat
2. Duux Yövaloprojektori
3. Milestone Baby Cards
4. Aden+Anais Harsot ja Unipussit
5. Done by Deer Puukeinu
6. bObles tuotteet
7. Ted in Tub Kylpylelut
8. Minimize Lastenvaatteet

Mikä näistä on teidän suosikki / mitä vauvan (teidän) toivelistalta löytyy? :)

torstai 19. marraskuuta 2015

Tumbling Time Videota

Tässä vielä filmipätkää alkuviikon Tumbling Time tapahtumasta. Kivaa oli! :)


tiistai 17. marraskuuta 2015

Tumbling Time Leikitystilaisuus


Voi ihanaa tätä leikin määrää! Järkkäiltiin yhdessä bOblesin kanssa Tumbling Time päivä, jolloin bOblesin edustaja tuli leikittämään meidän asiakkaiden lapsia. Yhteensä leikitysryhmiä oli kolme; kaksi alle 2-vuotiaille ja yksi yli 2-vuotiaille. Näin homma pysyi mukavasti hallinnassa, kun koko ryhmän kanssa voitiin puuhailla aina samoja juttuja.

Pienempien kanssa keinuttiin ja kiipeiltiin, isompien kanssa hypittiin ja surffattiin. bObleseista löytyy iloa lapsen kehityksen jokaiseen vaiheeseen ja ne kestävät kovaakin kohtelua. Tuotteet on kehitetty materiaalista, mikä ei hajoa eikä kolise. Painorajat kohoaa jopa tuhanteen kiloon, joten lasten leikeistä tuotteet ei ole moksiskaan. Eipä niitä haittaa sekään, vaikka vähän isompikin ihminen hyppää kyytiin!





Mitä ne bOblesit sitten on? Näin tuoteperhettä kuvattiin meidän Tumbling Time markkinoinnissa:

bObles lasten toiminnalliset huonekalut palvelevat monipuolisesti niin perheen pienimpiä kuin suurempiakin aina motoriikan ensiaskelista ryhdin ja tasapainon ylläpitämiseen. Kaikki perustuu ajatukseen, että lapsille tekee hyvää leikkiä ja liikkua isosti ja vauhdikkaasti, mutta turvallisesti. Fyysinen harjoittelu bOblesien kanssa tukee motorisen kehityksen kaikkia vaiheita, sekä opettaa oman kehon rajoja ja mahdollisuuksia. Omaan kehoon luottaminen on perusta terveelle itsetunnolle ja liikunnan riemulle.

Pienten lasten kanssa vanhemmat ovat mukana tukemassa kehityksen askelia, jossa bOblesit ovat mainio työväline, mutta jo taaperoikäiset nauttivat bOblesien kanssa telmimisestä itsenäisestikin. Kehityksen askeleet ovat jaettu bOblesin ideologiassa viiteen eri ikoniinbOblesarjatuotteet toimivat kaikkien näiden kehitysvaiheiden tukemiseen joko yksi tuote kerrallaan tai yhdessä.





bObleseiden avulla lapset pääsevät turvallisesti opettelemaan uusia taitoja ja kehittämään motoriikkaansa. Esimerkiksi krokotiilin muodostavat portaat ovat tärkeä asia osata tikapuu-liikkeen handlaamisen vuoksi. Käsien ja jalkojen yhteiskoordinaatiolla on suora yhteys mm. kirjoittamisen oppimiseen, joten ihan mistään pikkujutuista ei tässä ole kyse.

bOblesit rohkaisevat lasta käyttämään mielikuvitustaan ja jokainen tuote kehittää mm. tasapainoa. Hyppäämällä vaikkapa elefantin kyytiin päästään opettelemaan oman kehon rajoja. Tuotteissa ei tarkoituksella ole mitään stoppareita, mitkä rajoittaisivat lapsen liikettä. Näin lapsi oppii itse hallitsemaan vauhtiaan sopivaksi ja sen sijaan, että keinu kiikuttaisi lasta, ohjaakin lapsi itse liikettä. Näillä tuotteilla keikuttelu tekisi hyvää myös meille vanhemmille tyypeille, koska taidot pääsevät käyttöön muun muassa liukkaalla keleillä.

Tumbling Timeja järjestetään varmasti lisääkin, jotta kaikki halukkaat pääsevät mukaan. Olkaahan siis kuulolla! :)


torstai 12. marraskuuta 2015

Mamalicious Odotusajan Urheiluvaatteet

Tiedättekö sen tunteen kun vauvamaha kasvaa kovaa vauhtia ja vauhti olisi päällä vielä itselläkin, mutta kunnollisia sporttivaatteita ei muuttuvalle vartalolle löydy mistään. No nyt löytyy! Mamalicious lanseerasi uuden FIT/SPORT äitiysvaatesarjan, jotta odottajatkin pääsevät sopivissa vaatteissa urheilemaan.



Ensimmäisessä aallossa nyt marraskuussa saappui urheilutrikoot, -liivit sekä -toppi. Värit ovat tyylikästä harmaata ja meleerattua persikkaa. Kyllä näillä kuteilla jalkaa nousee taas vähän keveämmin! Riprap sporttiäidit ostoksille, koska seuraava setti urkkavaatteita saadaan vasta ensi vuoden puolella! :)

tiistai 10. marraskuuta 2015

Duux Yövalot & Ilmankostuttimet



Jokos olette nähneet nämä ihanat Duux yövalot ja ilmankostuttimet? Meillä on Tampereen liikkeessä valikoimassa sekä Duux Baby Projector yövalo kolmessa eri värissä (valkoinen, sininen & roosa) että ihastuttavat ilmankostuttimet Ultrasonic Air Humidifier sekä Air Humidifier Mushroom.

Erityisen hauska näistä on viimeiseksi mainittu, kärpässienen näköinen monitoimivehje. Muistatteko kun joskus viitisentoista vuotta sitten ilmankostuttimia tuntui olevan ihan joka perheessä. Nyt tämä fiksu tuote tulee takaisin näppärämpänä kuin koskaan. Mushroomin ominaisuuksiin kuuluu ajastettava ilmankostutintoiminto sekä erikseen päälle saatava yövalo-ominaisuus.



Kerrataanpa nuo ilmankostuttimen hyödyt, koska totta puhuttuna, olivat ne myös itseltä jääneet unholaan. Vesihöyry poistaa ilmasta pölyisyyttä ja luonnollisestikin kostuttaa ilmaa. Tämä puolestaan parantaa lapsen hapensaantia ja täten myös yöunet ovat usein parempilaatuisia. Kunnollinen hapensaanti on erityisen tärkeää astma- ja allergiaperheissä, mutta tästä tuotteesta hyötyjä saa ihan jokainen. Duux on ottanut lapsen hyvinvoinnin huomioon myös pitämällä vesihöyryn lämpötilaltaan viileänä, koska kuuma höyry voisi aiheuttaa vaaratilanteita lastenhuoneessa. Lisäksi kuuma ja kostea ilma olisi oiva kasvualusta kaikennäköisille pöpöille ja sitähän me ei haluta.




No entäs sitten tämä yövalo? 39 eurolla saa paketillisen mitä mainiompia ominaisuuksia. Valittavana on joko päällekkäin toimivia tai toisistaan erillisinä käytettäviä toimintoja. Yövalon voi laittaa hohkamaan yksinään laitteen alaosasta. Toinen vaihtoehto on heijastaa kannen projektorista tähtitaivas lastenhuoneeseen. Tähtien väriksi voi valita joko vihreän, sinisen taikka oranssin. Tarpeen mukaan voi laitteen laittaa myös laulamaan tuutulauluja ja ajastimen ansiosta sen saa sammumaan itsekseen. Kaikkia toimintoja voi siis käyttää joko yhdessä tai erikseen.

Ehkä ovelin ominaisuus tässä kuitenkin on ääniaktivointi; kun laite kuulee lapsen ääntelevän, menee se automaattisesti takaisin päälle rauhoittelemaan lasta. Näin uniaika rauhoittuu kun laitteiden ei tarvitse hyrrätä koko yötä käynnissä eikä vanhemmat poukkoile pienimmästäkin äänestä lapsen makkariin. Win-win. Mukavaa näissä Duuxeissa on vielä se, että käynnissä ollessaankin laitteet ovat hyvin hiljaisia ja kuluttavat erittäin vähän sähköä.



Duux on myös tehtaillut muutamat hauskat esittelyvideot, mitkä tiivistävät tuotteiden ominaisuudet aika tehokkaasti yhteen videopätkään. Tässä yksi niistä. :)


tiistai 20. lokakuuta 2015

Väripommi

Missä räjähtää? No Pyynikillä! Viikonloppu kului rattoisasti Väripommi-tapahtumassa Pyynikin Trikoon tehtaan kiinteistössä. Koska vastaavaa tapahtumaa ei Tampereelta löytynyt, päätti MKS Eventsin Merikukka järjestää 0-vuotiaasta alle kouluikäisille ja heidän vanhemmilleen tarkoitetun hauskan tapahtuman.




Tarjolla oli lastentarvikkeita vähän joka lähtöön, lasten tanssi- & jumppaesityksiä sekä kahvia, popparia ja hattaraa. Meidän ständiltä löytyi mm. Minimizen vaatteita, mistä suosituimmat olivat ehdottomasti collegemekko sekä kuvassa näkyvä pitsimekko. Voiko söpömpää ollakaan!

Vaikka Minimizet olivat meneviä tuotteita, oli tapahtuman hitti-tuote kuitenkin Stonz töppöset. Saatiin kuulla, miten mm. kantoliinaryhmissä oli porukat hehkuttaneet, miten hyvin nuo töppöset pysyvät jalassa, joten niitä tuli porukat ihan varta vasten meiltä hakemaan. Mutta eipä ihme, että maine on kiirinyt, onhan tuote niin loistava. Lisätietoa Stonzeista täältä.



Done by Deerit herättivät ihastusta vähän joka ikäluokassa, mutta bOblesit houkuttelivat meidän osastolle erityisesti lapset. Testikappaleena ollut Donitsi herätti ihastusta ja olipa vaan huippua nähdä, miten lapset keksi tuotteelle erilaisia käyttötapoja. Itse hoksaisi lähinnä istumisen, pomppimisen ja tasapainottelun, mutta tämän lisäksi nähtiin kaikki mahdolliset kiipeämistavat, halaukset ja pyllähtämiset Donitsin kanssa.


Tapahtumiahan meillä täällä Baby Stylessä riittää. Tällä viikolla repäistään taas kanta-asiakaspäivät käyntiin. Taas on talo täynnä ihan älyttömiä tarjouksia; jo tutusti kaikki tuotteet on torstaista lauantaihin (22.-24.10.) alennettuina. Täältä voitte tsekata kantis-alet ja alkaa rustailemaan ostoslistaa valmiiksi. Tulkaahan piipahtamaan! :)


perjantai 18. syyskuuta 2015

Sleepbag.dk







Päästiin eilen vähän hypistelemään Sleepbag.dk lämpöpussia, mikä osoittautuikin olemaan vähän enemmän kuin ihan tavallinen lämppäri. Jujuna tuotteessa oli sen monipuolisuus. Lämpöpussiin saadaan lisävarusteena hankittua pohjakovike kantohihnoilla, minkä avulla lämpöpussi toimii vauvalle kantokassina aina 12 kg painoon saakka.

Lisävarusteet eivät suinkaan loppuneet tuohon kantokassi-kovikkeeseen vaan pussiin saadaan kiinnitettyä myös leikkikaaret, jolloin pussin monikäyttöisyys lisääntyy ulkoa sisälle - mukava köllöttelyalusta laajenee siis myös leikkimatto-muotoon.



Kokoa pussilla on reilusti. Vauva-ajan lisäksi lämpöpussi palvelee aina kolmevuotiaalle saakka. Kokoa on helppo säätää isojen nappien avulla. Jalkojen päälle pussi nakataan vain sopivalle kireydelle ja lapsen kylkiä lämmittämään käännetään wrapper-henkisesti molemmilta sivuilta omat siivekkeet.

Sisus on ihanan pehmeää matksua ja pussi on kokonaisuudessaan konepestävä. Pussissa on käytetty samaa Outlast teknologiaa kuin alunperin NASAn kehittelemissä avaruuspuvuissa. Tämä säätelee siis automaattisesti lämpötilaa ja kosteutta lapsen kehon kanssa yhteensopivaksi, jolloin pussi toimii kylmien kelien lisäksi myös vähän lämpöisemmälläkin ilmalla.



Pussi on Tanskalaista suunnittelua ja valmistuskin on Euroopassa. Yhä useammat tuotteet valmistetaankin nykyään (esim. Britaxilla) taas täällä Euroopan rajojen sisällä kun Aasian tehtaat eivät enää olekaan se kustannustehokkain tai helpoin vaihtoehto. Kontrolli tuotteen laadusta, työoloista ja toimitusajoista on paljon parempi, kun tehtaat eivät ole monen kuukauden rahtimatkan takana vaan ihan tuossa lähellä. Vielä kun tuotantoa saataisiin tänne Suomeen saakka, niin johan alkaisi valtiontalous kohentua. :)

Nojuu. Mutta siis mitäs mieltä te olette tästä tuotteesta? Hintaa pussille tulee 229€, kantokovikkeelle 59€ ja lelukaarille 39€. Ottettaisko valikoimaan?

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Kölnin Kind und Jugend lapsimessut 2015

Lapsimessuilla Saksan Kölnissä päästiin taas tutkailemaan tulevan vuoden uutuuksia näin etukäteen. Päällimmäiseksi mieleen jäivät ihanat uutuusrattaat mm. Goodbabylta, Mutsylta sekä Mamas&Papasilta.



Good Babyn matkarattaat olivat se tämän messun juttu. Guinessin ennätyksen kirjaankin kerennyt ratas menee tajuttoman pieneen kasaan ihan super helposti. Mitat kasattuna on huikeat 35x30x18cm ja painoakin vain 4,3kg. Päästiin itsekin testailemaan kasausmekanismeja ja ne todellakin toimii. Virallinen painoraja rattaalle on 17kg, mutta esittelijänainen istahti itsekin rattaan kyytiin, joten tuskin ihan pikkukummassa prakaavat isommallakaan lapsella. Myyntiin nämä rattaat saadaan arviolta ensi keväänä ja hintaa tuotteelle tulee n.260€. Kurkatkaa täältä, kuinka pieneen kasaan ne oikeasti menevät!




Mutsyn Nexo rattaat taas houkuttelivat jämäkällä siroudellaan. Pieni ratas, missä kunnon istuinosa sekä säädettävä työntöaisa. Kasautuvat taas todella näppärästi ja näihin saa mm. Cybexin ja Maxi-Cosin kaukalot adaptereilla kiinni. Myös näiden rattaiden toimitus menee näillä näkymin ensi kevääseen. Nyt jo valikoimassamme olevat Mutsy iGo:t jatkavat samalla rungolla kuin aikaisemminkin, mutta värejä saadaan taas mukavasti lisää. Tätä ratasta/vaunua pääsette hypistelemään vaikka heti jos vain kipaisette tänne meidän Tampereen myymälään.




Mamas&Papasilta puolestaan onnenhuokauksia aiheuttivat nämä Liberty-kuosit. Ai vitsit miten hyvän näköiset rattaat ja hoitolaukku! Armadillo Flip ratasta löytyy tälläkin hetkellä liikkeestämme, mutta tuota riikinkukko Armadillo Flip XT versiota joudutaan odottelemaan ensi vuoden puolelle. Huippuahan näissä rattaissa on niiden mukava työnnettävyys, koska kaikissa renkaissa on oma jousitus. Lisäksi istuinosa on erittäin tilava ja sen saa asennettua rattaisiin kummin päin tahansa. Käännettävästä istuinosasta huolimatta rattaat kuitenkin kasautuvat jälleen ihan superkompaktiin pakettiin.

Äääks, eihän näitä malttaisi odottaa!

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Cybex ❤ Kauppi, häh?

Terkut vaan Tampereen Kaupista! Kyllä taitaa lastentarvikemyyjä olla pimahtamispisteessä kun Kaupin luonnossakin näkee vain Cybexin eri kuoseja. No, olipahan hyvä (teko)syy levähdellä kun piti ottaa kuvia. Ei nimittäin oikein juoksu kulkenut. ;)






perjantai 4. syyskuuta 2015

Syksy saapuu ja niin saapuu Stonzitkin

Kaikkien pikkunatiaisten vanhemmat varmasti tietävät miten taviskengät eivät vain kerta kaikkiaan pysy lapsella jalassa. Kun lisätään kävelemään opettelevan muksun kanssa samaan yhtälöön vielä kura- tai talvikelit, on lopputulos yleensä turhauttava. Mutta eipä hätää, täältä tulee Stonzit!




Stonzit ovat pehmeäpohjaiset ulkokengät vettähylkivillä materiaaleilla. Täysin vedenpitävät Stonzit eivät ole, mutta aika kovaakin rapakko-käyttöä kengät tästä huolimatta kestävät. Kengät saa sujautettua lapselle jalkaan erittäin helposti, koska varsinainen kiinnitys tapahtuu kahdella kuminauhalla, mitkä kiristetään nilkan ja pohkeen kohdalle. Ulkoiluvaatteiden pukemisraivoa tuskin näiden töppösten kohdalla tarvitsee kokea kun turhan ähertämisen kenkien kanssa saa unohtaa. Stonz töppösiä löytyy kolmessa koossa (S, M & L) ja näiden lisäksi myynnissä on Linerz-lisävuori, minkä avulla töppösten käyttöä voi jatkaa pitkälle talveen. Helppoa ja käytännöllistä!



Mitäs sanotte, eikös ole aika makeat töppöset! :) Meiltä löytyy liikkeestä nämä neljä kuosia, mikä teidän suosikki on?

Tässä vielä video ja kokotaulukko Stonzeista



lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kurtis Vaunuverho




Jipidijee, taas saatiin uusia ihania kuoseja Kurtiksiin. Vaunuverhoja löytyy nyt kyllä ihan joka lähtöön, mutta niinpä niitä saa löytyäkin - ovat ne niin näppärä lisäosa vaunuihin ja rattaisiin. Kurtisten lisäksi perusvaunuverhoja löytyy Dookylta sekä Färg&Formilta. Vähän pidempää versiota Söpöltä ja oikein suojien suoja löytyy SnoozeShadelta, mikä peittää myös kuomurattaissa koko kuomun ja etuhaarukan välisen avoimen alueen.



Kurtiksen verho eroaa muista nyt uusitumisensa myötä siten, että verhon alareunaan on lisätty kangaslenkit, mitkä lisäosana myytävillä renksuilla saadaan kiinnitettyä vaunujen työntöaisaan. Näin vaunuverho suojaa edelleen hyvin auringolta, mutta nyt sen takaa näkee myös ympäröivän maailman. Pieni, mutta tarpeellinen lisäys. Hyvä Kurtis!


maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kesä-ale!

Jipii, tänään alkoi kesä-ale! Nyt on kaikennäköistä kamppista vähän joka tuoteryhmässä ja paljon tarjouksia, mitkä voimassa vain täällä Tampereen myymälässä. Joten shop shop vaan! :-)


torstai 4. kesäkuuta 2015

Viikko kuvina




Kesäkuu alkoi ihanalla auringolla ja tuttuun tapaan reippaalla tahdilla duunissa. Perusviikot menee asiakaspalvelun lisäksi mm. tilauksia hoidellessa, kuormia purkaessa ja laittaessa liikettä kuntoon. Viimepäivinä lisäduunia on tuottanut ensi viikolla järjestettävä turvaistuin-ilta, joten toisinaan on toimiston pöydällä surrannut kolmekin konetta yhtäaikaa ja puhelimet vilkkuneet kaikki varattuina, kun tilaisuutta on järkätty eteenpäin.



Lisämausteensa kesäkuuhun on tuonut muuttolaatikoiden keräily kun useampikin tyyppi tästä lafkasta vaihtaa tämän kuun aikana kimpsunsa ja kampsunsa uuteen kotiin. Kronanin rattaiden laatikot ovat siis olleet viimepäivinä suosittua kamaa sopivan kokonsa ja kantokahvojensa vuoksi!



Ihanaa viikon jatkoa! :)

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Turvaistuin-ilta Järjestelyjä

Kun tässä ei muuta tekemistä tarpeeksi ollutkaan, niin alettiin aikamme kuluksi järjestämään turvaistuin-aiheista paneelikeskustelua. Käytännössä buukattiin kalentereistamme viimeisetkin vapaa-ajanrippeet turvaistuin-illalle, mutta eipä se haittaa kun duunit on näin mukavia! Nipa on buukkaillut osallistujakaartin kuntoon ja meikätypy on luukuttanut somen täyteen tietoa ja muokkaillut mainokset kohdilleen. Ilmoittautumisia yleisöksi tupsahtelee sähköpostiin tuon tuosta, mutta vielä mahtuu porukkaa mukaankin.



Ideana paneelikeskustelussa on käsitellä 9kg+ kokoisia turvaistuimia ja auttaa vielä suht. tuoreita vanhempia tekemään heille sopivan valinnan turvaistuinostoksilla. Vaihtoehtoja turvaistuinrintamalla on tuossa kaukaloajan jälkeisessä istuinryhmässä ihan tajuttoman paljon, joten pyritään paneeli-illan aikana tekemään selvyys siitä, miksi vaihtoehtoja on näin sikana ja mikä istuin sopii mihinkin tilanteeseen.

Paneelissa käsitellään myös testituloksia ja erityisesti niiden tulkintaa. Avataan vähän, miten mitäkin osa-aluetta on testeissä painotettu ja miten eri testit eroavat toisistaan. Myös uusi iSize standardi on aiheuttanut hämmennystä, joten käydään nyt sekin ihan juurta jaksaen läpi. Mitä standardi käytännössä tarkoittaa, koska se tulee voimaan ja ketä ja mitä se koskee.



Että ei muuta kuin tervetuloa! 10.6.2015 Tampereen Yliopistolla pärähtää ja 100 ensimmäistä mahtuu mukaan! Ilmoittautumiset osoitteeseen tampere@babystyle.fi. Kaikki ilmoittautumiset kuitataan vastaanotetuiksi ja osallistujille lähetetään vielä tarkempia speksejä tapahtuman kulusta myöhemmin. Ja ainiin! Osallistujathan saavat myös mukaansa goodiebagit, joten turvaistuintietouden lisäksi kotiin saa viemiseksi jotain ihan konkreettistakin kamaa. ;)

tiistai 19. toukokuuta 2015

Aikas SÖPÖä!


Tädää, kävin tänään työpäivän jälkeen kipaisemassa postista paketillisen SÖPÖjä. SÖPÖ on siis virallisesti imetyssuoja, millä saa tilanteen niin vaatiessa vähän yksityisyyttä syöttöhetkeen. Ei sillä, että julki-imettämisessä olisi yhtään mitään väärää, mutta jossei niitä tissejä viitsi vilauttaa ihan keskellä kaupunkia, niin I don't blame you.




SÖPÖ imetyssuojan jujuna on tukikaari suojan yläosassa, minkä avulla lapsen ja äidin katsekontakti säilyy (vrt. lapsen naamalla rötköttävä huivi). Suojalla on riittävästi pituutta ja leveyttä suojaamaan just niin paljon kroppaa kuin haluat. Mikä mainiointa, riittää suojan koko helposti myös vaunujen ja rattaiden kuomuverhoksi taikka kaukalon extrakuomuksi. Mietitäänpä ihan perus kuomurattaita - kuomusta jalkaosaan on matkaa jos jonkin verran eikä perus vaunuverho (Dooky, Kurtis tai Färg&Form) riitä pimentämään päikkäreiden ajaksi koko makuutilaa. SÖPÖpä riittää. Niin!


Tsekkailtiin tuossa armaan jackrusselini kanssa SÖPÖ lähetys läpi ja napsittiin kuvat Instagramiin ja Twitteriin. Johtuen rankkaakin rankemmasta Posti-reissusta (koska aurinko paistoi niin lämpöisesti, kävelin Postiin sitä pidempää reittiä), sain itseltäni palkinnoksi vähän juomaa ja jädee. Kesä se sieltä tulee, jess! Loppukevennyskuvana vielä meidän ihana synttärisankari-Niina Mad Max hengessä, HYVÄÄ SYNTTÄRIÄ NIPA! 

Osa kuvista Söpön