maanantai 19. tammikuuta 2015

Kiddy Evo-Lunafix - vauva matkustaa makuullaan!

Nyt se päivä on tullut kun markkinoille on saatu turvakaukalo, missä vauva voi olla myös autossa matkustaessaan makuuasennossa! Kyseessä on siis Kiddyn upouusi Evo-Lunafix kaukalo, mikä myydään aina pakettina isofix-jalustan kanssa. Kaukaloa ei siis sellaisenaan pysty vöillä autoon asentamaan eli tämä kaukalo vaatii autossa isofix-kiinnikkeet. Onneksi fixit nykyisin löytyy jo aika monesta autosta.

Aikaisemmin markkinoilla on ollut muutamia kaukalomalleja (esim. Kiddyn aiempi versio Evolution Pro 2 & Stokke iZiSleep by BeSafe), missä kaukalon saa käännettyä makuuasentoon, mutta tämä ominaisuus on saatu käyttöön ainoastaan kun kaukalo ei ole autossa kiinni. Käytännössä tämä on siis mahdollistanut sen, että esim. kauppareissun ajaksi saa kaukalon ensin a) adaptereihin kiinni ja siten rattaiden kyytiin ja sitten b) käännettyä makuuasentoon niin, että lapsen lonkkakulma avautuu ja siten lapsi voi ergonomisesti pötkötellä kaukalon kyydissä huoletta sen aikaa kun tarve on.



Ns. taviskaukalossahan lapsi ei saisi matkustaa kuin pari tuntia kerrallaan, koska asento on aina hieman istuva ja pidemmän päälle se käy selälle raskaaksi. Myös vatsa ja keuhkot ovat istuma-asennossa hieman lysyssä ja vauvan vielä pehmoiset luut eivät jaksa kroppaa pystyasennossa kannatella. Tämän vuoksi suositellaankin, että pitkillä ajomatkoilla pysähdyttäisiin tasaisin väliajoin hieman jumppaamaan ja leputtamaan selkää.

Noh, miksi tällaista kaukaloa ei ole markkinoilta löytynyt aina? Syy löytyy törmäyskuormituksista. Kun vauva matkustaa autossa selkä menosuuntaan ja hieman istuvassa asennossa, mahdollisessa (etu)törmäystilanteessa törmäysvoima jakautuu tasaisesti koko lapsen selkärangan aluelle. Mikäli lapsi matkustaisi jämäkästi makuuasennossa, tulisi törmäystilanteen kuormitus voimakkaasti olkapäille, kun lapsi painautuisi ohjuksen lailla turvavöitä vasten törmäysvoiman johdosta. Kiddy tietysti on ottanut huomioon tämä seikan ja he ovatkin kehitelleet uniikin KLF teknologian, mikä mahdollistaa tuon makuuasennon jopa autossa.



Systeemi toimii niin, että lasta vasten oleva selkänoja on verkkomaista materiaalia, mikä mahdollisessa törmäystilanteessa joustaa alaspäin, jolloin lapsi onkin tuossa optimi-istuvassa asennossa kuormitusten suhteen. Tuo verkko toimii mukavasti siinäkin suhteessa, että kaukalothan ovat tuollaisina muovikoppina kesäkeleillä aikamoisia hautomoita. Nyt, kun lapsen peffan alla onkin muovikuoren sijasta hengittävää verkkoa, pääsee kuumakallet helpommalla, mikäli ensi kesä on yhtä lämmin kuin viime vuonna.

Kiddylle tyypilliseen tapaan on myös tästä kaukalosta saatavilla aika makoisia värejä. Hyllytavarana meidän Tampereen liikkeestä kaukaloa löytyy yleensä ns. perusväreissä (esim. mustana tai harmaana), mutta mitä tahansa väriä saadaan tilattua kyllä kuormiemme mukaan. Joskus saattaa joku reippaampikin väri löytää tiensä hyllyyn. :) Kaikki värit löydätte täältä.

Baby Style Tampere 469,95€ (sis. isofix-jalusta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti