tiistai 2. kesäkuuta 2015

Turvaistuin-ilta Järjestelyjä

Kun tässä ei muuta tekemistä tarpeeksi ollutkaan, niin alettiin aikamme kuluksi järjestämään turvaistuin-aiheista paneelikeskustelua. Käytännössä buukattiin kalentereistamme viimeisetkin vapaa-ajanrippeet turvaistuin-illalle, mutta eipä se haittaa kun duunit on näin mukavia! Nipa on buukkaillut osallistujakaartin kuntoon ja meikätypy on luukuttanut somen täyteen tietoa ja muokkaillut mainokset kohdilleen. Ilmoittautumisia yleisöksi tupsahtelee sähköpostiin tuon tuosta, mutta vielä mahtuu porukkaa mukaankin.



Ideana paneelikeskustelussa on käsitellä 9kg+ kokoisia turvaistuimia ja auttaa vielä suht. tuoreita vanhempia tekemään heille sopivan valinnan turvaistuinostoksilla. Vaihtoehtoja turvaistuinrintamalla on tuossa kaukaloajan jälkeisessä istuinryhmässä ihan tajuttoman paljon, joten pyritään paneeli-illan aikana tekemään selvyys siitä, miksi vaihtoehtoja on näin sikana ja mikä istuin sopii mihinkin tilanteeseen.

Paneelissa käsitellään myös testituloksia ja erityisesti niiden tulkintaa. Avataan vähän, miten mitäkin osa-aluetta on testeissä painotettu ja miten eri testit eroavat toisistaan. Myös uusi iSize standardi on aiheuttanut hämmennystä, joten käydään nyt sekin ihan juurta jaksaen läpi. Mitä standardi käytännössä tarkoittaa, koska se tulee voimaan ja ketä ja mitä se koskee.



Että ei muuta kuin tervetuloa! 10.6.2015 Tampereen Yliopistolla pärähtää ja 100 ensimmäistä mahtuu mukaan! Ilmoittautumiset osoitteeseen tampere@babystyle.fi. Kaikki ilmoittautumiset kuitataan vastaanotetuiksi ja osallistujille lähetetään vielä tarkempia speksejä tapahtuman kulusta myöhemmin. Ja ainiin! Osallistujathan saavat myös mukaansa goodiebagit, joten turvaistuintietouden lisäksi kotiin saa viemiseksi jotain ihan konkreettistakin kamaa. ;)

tiistai 19. toukokuuta 2015

Aikas SÖPÖä!


Tädää, kävin tänään työpäivän jälkeen kipaisemassa postista paketillisen SÖPÖjä. SÖPÖ on siis virallisesti imetyssuoja, millä saa tilanteen niin vaatiessa vähän yksityisyyttä syöttöhetkeen. Ei sillä, että julki-imettämisessä olisi yhtään mitään väärää, mutta jossei niitä tissejä viitsi vilauttaa ihan keskellä kaupunkia, niin I don't blame you.




SÖPÖ imetyssuojan jujuna on tukikaari suojan yläosassa, minkä avulla lapsen ja äidin katsekontakti säilyy (vrt. lapsen naamalla rötköttävä huivi). Suojalla on riittävästi pituutta ja leveyttä suojaamaan just niin paljon kroppaa kuin haluat. Mikä mainiointa, riittää suojan koko helposti myös vaunujen ja rattaiden kuomuverhoksi taikka kaukalon extrakuomuksi. Mietitäänpä ihan perus kuomurattaita - kuomusta jalkaosaan on matkaa jos jonkin verran eikä perus vaunuverho (Dooky, Kurtis tai Färg&Form) riitä pimentämään päikkäreiden ajaksi koko makuutilaa. SÖPÖpä riittää. Niin!


Tsekkailtiin tuossa armaan jackrusselini kanssa SÖPÖ lähetys läpi ja napsittiin kuvat Instagramiin ja Twitteriin. Johtuen rankkaakin rankemmasta Posti-reissusta (koska aurinko paistoi niin lämpöisesti, kävelin Postiin sitä pidempää reittiä), sain itseltäni palkinnoksi vähän juomaa ja jädee. Kesä se sieltä tulee, jess! Loppukevennyskuvana vielä meidän ihana synttärisankari-Niina Mad Max hengessä, HYVÄÄ SYNTTÄRIÄ NIPA! ❤

Osa kuvista Söpön

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kantispäivät 23.-25.4.2015

Tsädääm, taas on se aika keväästä kun meillä pamahtaa kantistarjoukset tiskiin ja hulabaloo on kiivaimmillaan. Tällä kertaa superalennuksia pamahtaa seuraavista tuotteista:

Nähdään kantiksilla! :)

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kanta-asiakaspäivät 23.-25.4.2015

Jess, tällä viikolla ne on - kantispäivät torstaista lauantaihin! Mitähän kivaa tarjouksesta mahtaa löytyä...


tiistai 7. huhtikuuta 2015

Mamas&Papas Armadillo Flip



Oijoi, meillä on kyllä joulu joka päivä! Ihania uutuuksia satelee ovista ja ikkunoista. Tänään saatiin liikkeelle superkäytännölliset Mamas&Papasin Armadillo Flip matkarattaat, mistä löytyy ominaisuuksia vaikka muille jakaa:

1) Käännettävä istuinosa. Enää ei tarvitse matkaratasvaiheessa laittaa lasta yksinään kuomun taakse istuskelemaan, vaan juttuja saa jatkaa ihan niin pitkään kuin jaksaa. Käännettävän istuinosan ansiosta lapsen kanssa pääsee rullailemaan kasvotusten. Rattaat myös kasaantuvat nätisti, olipa istuinosa kummin päin tahansa. Ja katsokaa nyt millaiseen tilaan - nää on ihan älyttömän kompaktit!



2) Kuomu. XXL-kokoisen kuomun ansiosta ei paljon tuulet ja tuiskut hetkauta! Myös päikkäreiden koittaessa saadaan lapselle tehtyä ihanan suojaisa pesä, missä koisailla menemään.



3) Istuintilat. Miten näin pienessä rattaassa voi olla näin iso istuinosa? Kun jalkaosa ja selkänoja säätyvät molemmat täysin vaaka-asentoon, mahtuu rataistuimeen päikkäreille vielä nelivuotiaskin (noh, riippuu tietenkin nelivuotiaasta) - ja istuma-asennossakin on kuomulla korkeutta niin paljon, ettei kuomu hivo kovinkaan nopeasti päätä. Huomionarvoista on myös selkänojan asennot! Täyden makuuasennon lisäksi rattaat saa täysin pystyyn istuma-asentoon. Ipanat kun monesti tykkäävät töröttää istua täysin suorassa, jotta maailmaa pääsee tutkailemaan mahdollisimman tiiviillä tuijotuksella, on useissa rattaissa tuo pystyin asento muksujen mieleen liian makaava. Tässä ei tuota ongelmaa ole varmasti!



4) Värit. Värejä löytyy neljää eriä ja tällä hetkellä meillä on niistä kaikkia. Mutta kyllähän te tiedätte, nopeat syövät hitaat ja nyt kun ratasmarkkinat alkavat käydä kiivaimmillaan, kannattaa omansa käydä hakemassa pikapikana kotiin!



5) Jousitus. Ihan ikiomana huomautuksena nostaisin esille vielä rattaiden jousituksen. Perus takapyörien jousituksen lisäksi myös etupyörät ovat jousitettu erikseen, joten matkarattaiksi näiden pitäisi olla erityisen hyvät työntää!

6) Adapterit. Kaukaloitakin kyseisiin rattaisiin saadaan kiinni iso liuta. Virallisesti adapterit ovat merkitty käytettäväksi Maxi-Cosin tai Cybexin kaukaloiden kanssa, mutta testattiin että myös Kiddyn kaukalot napsahtavat rattaisiin nätisti kinni.

Ja keulitaan nyt vielä vähän lisää näillä ominaisuuksilla. Aika monessa vertailussa nämä rattaat rökittävät kilpailijansa mennen tullen, kuten alla olevasta listauksesta näkee.

Kuvat: mamasandpapas.com


tiistai 24. maaliskuuta 2015

Cybex Aton Cloud Q

Taas saadaan mageita uutuuksia kaukalorintamalle kun Cybex alkoi toimittamaan uudenuutta Aton Cloud Q -turvakaukaloaan. Me täällä Tampereen Baby Stylessa päästiin testailemaan kaukaloa jo ennakkoon, joskin viime viikolla kuorman mukana ehti saapua jo varsinaiset myyntikappaleetkin. Tältä se nyt näyttää:



Aton Cloud Q on moderni kallistettava turvakaukalo. Nyt kaukalossa saa autoreissun jälkeenkin jatkaa huoletta uniaan eikä shoppailureissulla tarvitse jännittää, tuleeko sallittu kahden tunnin kaukalossa olo täyteen ennen kuin reissu on ohi. Kallistus on käytössä siis nimenomaan auton ulkopuolella kun nukkuvaa lasta ei millään raaskisi alkaa paikasta toiseen nostelemaan. Onhan näitä kallistettavia kaukaloita ennenkin nähty, mutta poikkeuksellista tässä Cybexin versiossa ovat nuo sisämitat. Kun tätä vauvan köllimistilaa vertaa muihin vastaaviin markkinoilta löytyviin kaukaloihin, on ero silminnähtävä.

Edeltävään Aton Q malliin verrattuna on mm. niskatuen korkeussäätöä nyt aiemmasta 8 portaasta lisätty 11 portaaseen! (Tällä kokomuutoksella on ennakoitu jo tulevaa iSize standardia, mikä toivottavasti saadaan jossain vaiheessa kesää valmiiksi. Siitä lisää myöhemmin...) Niskatuen mukana liikkuu myös peffan alla kiila, mikä alkuvaiheessa asettaa vauvan makaavampaan asentoon ja sitten isompana muksuna asento puolestaan muuttuu automaattisesti niskatukea säädettäessä pystymmäksi. Tämä auttaa kaukalossa viihtymiseen, kun istuimesta näkee isompana myös pihalle.



Cybexin aiemmista kaukaloista tuttu XXL-kuomu löytyy myös tästä mallista. Virallisestihan kuomu on blokkaamassa auringonsäteitä pois, mutta Suomessa se on talvisaikaankin aika näpsäkkä juttu; kun sitten marraskuun pimeydessä pitkin kylänraittia ajelee, ei kuomun ansiosta katuvalot räisky diskovalojen lailla vauvan silmiin. Kuomun lisäksi kaukalon ulkoreunoilta löytyy L.S.P.-system lisäsivutörmäyssuojat (Linear Side Protection), mitkä mahdollisessa sivuttaistörmäystilanteessa ottavat törmäysvoiman ensimmäisenä vastaan ja ohjaavat törmäysvoimaa kaukalon rakenteita pitkin pois lapsesta.



Tuttuajuttua on myös tuo rattaisiin kiinnittyminen. Tässä testailtiin kaukaloa Stokken Trailz-vaunuihin ja hienostihan se siihen asettuu! Tää kombo taitaa tällä hetkellä olla allekirjoittaneen ykkössuosikki jos vaunut ja kaukalo pitäisi itselle valita. På svenska sanoisin että toppen! Tuumailtiin tuossa vähän, että tämä malli taitaa mennä aika moneenkin adapteriin kiinni, koska kaukalon pohjan muotoilua on muutettu hieman kapeammaksi, jolloin kaukalon rakenteen ei pitäisi olla ongelmana rattaisiin kiinnittymisessä, kuten aiemmin joissain tapauksissa on ollut. Jess!

Tekniset tiedot kaukalosta voit tsekata täältä.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Elodie Details Kevät 2015



Eilen viimein saatiin nämä ihanat Elodie Detailsin kevätuutuudet tänne Tampereenkin liikkeelle. Espoon myymälään ja Forumiin nämä ehtivät jo paljon ennen - kyllä kävi kateeksi! Mutta oijoi näitä kuoseja ja värejä. Miten hyvin nämä marmoriset, herkän vaaleanpunaisen sävyt ja reipas kulta sopivatkaan yhteen, ooh! Voiko joku olla sitä mieltä, että nämä ei olisi hienoja? (Jos joku tässä kohtaa erehtyy sanomaan kyllä, voi samaan henkäykseen myös todeta olevansa väärässä.) Kuvioissakin on jotain uutta ja freeshiä, ei pelkkää pilveä ja pöllöä - nää näyttää hy-väl-tä! Kuormassa tuli myös noita supersöpöjä harsoja, mitä ei ED:n kautta ennen ole tullutkaan. Mitäs tykkäätte?





Kuvat elodiedetails.com